Liikkeelle on lähdetty kuluneen kesän aikana Joensuun ja Savonlinnan tehtailta, mistä matka jatkuu Pellokseen vuonna 2022 ja edelleen Kalson viilutehtaalle vuonna 2023. Uudistuksen kohteena ovat tuotannon tilat, mutta valaistus paranee myös aktiivisessa käytössä olevissa varastotiloissa sekä Pelloksen tehdasalueella myös ulkovalaistuksen osalta.
Valaistus vaihtuu kaikkialla LED-valoihin. Uusi valaistustaso tuotantotiloissa on 500 luksia, varastossa 300 luksia ja ulkotiloissa 50 luksia. Ennen uudistusta valaistustaso on ollut keskimäärin 150-200 luksin luokkaa. Eli muutos on silminnähtävä.
”Luksimäärien ohella valon tasaisuus ja laatu merkkaavat”, projektista vastaava Janne Hämäläinen kertoo.
”Valot syttyvät nyt saman tien koko tilaan, eikä varjokohtia enää jää”, kuvailee Savonlinnan vaneritehtaalla työskentelevä operaattori ja luottamusmies Jari Rouvinen.
”Uudistus on ehdottomasti parantanut sekä työturvallisuutta että työn sujuvuutta ja viihtyisyyttä. Lattialla olevan puupölyn ja pinnoitesilpun näkee nyt liikkuessa paremmin ja työpisteiden päälle asennetut LED-valot helpottavat työskentelyä kaikissa työpisteissä”, Rouvinen kertoo.
Työolojen parantumisen lisäksi uusi LED-tekniikka kuluttaa 60-80 % vähemmän sähköä kuin vanhanmalliset purkausvalaisimet ja loisteputket. Tekniikka tuottaa myös vähemmän hukkalämpöä ympäröivään tilaan paremman hyötysuhteensa takia, joka osaltaan vähentää ylimääräistä lämpökuormaa tehdashalleissa kesäkuumalla.