UPM:n vaneriliiketoiminnan tehtaanjohtajat olivat erittäin tervetulleita vieraita toimittaessaan paikallisille vanhusten palvelutaloille tai kotihoitoon osoitetut kasvosuojaimet perille Joensuussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Savonlinnassa sekä Kouvolan Valkealassa osana yhtiön Biofore Share and Care -ohjelmaa.
”Suojavarusteiden saatavuudessa on ollut haasteita niin maailmalla kuin varmasti myös meillä Savonlinnassa”, toteaa UPM Savonlinnan vaneritehtaanjohtaja Tommi Takanen. ”Paikallisena toimijana koemme tärkeäksi olla mukana tukemassa yhteisömme jäseniä pandemian vastaisessa työssä. Alueellamme olisi ollut monta sopivaa kohdetta tälle tuelle, mutta halusimme kohdistaa sen nyt vanhusten hyväksi. Valitsimme kaksi yleishyödyllistä yhteisöä, jotka tarjoavat palveluasumista vanhuksille.”
Vaikka koronatartunnat on tällä hetkellä saatu hallintaan Suomessa, käytetään hoitotyössä riskiryhmien kanssa edelleen suojaimia.
”Olemme äärettömän kiitollisia tästä tuesta, sillä kasvosuojaimet ovat yksi tärkeimmistä keinoista, käsien pesun ohella, asukkaiden suojaamiseksi koronavirustartunnalta. Asukkaat eivät ole moneen kuukauteen käyneet palvelutalon ulkopuolella ja ovat pysyneet terveinä, joten heidän suojaamisensa on erittäin tärkeää”, Savonlinnan Hopearanna ry:n toimitusjohtaja Marja Arffman kertoo.
”Itä-Savon sairaanhoitopiirin ohjeiden mukaisesti tälläkin hetkellä hoitajat käyttävät suojaimia koko työvuoron ajan. Hengityssuojain täytyy aina vaihtaa uuteen, jos joutuu ottamaan sen pois, vaikka syömisen ja juomisen ajaksi. Kasvosuojaimia tullaan mielestäni tarvitsemaan toistaiseksi, siksi lahjoitus tuli todella tarpeeseen”
Vajaan 80 tuhannen asukkaan Joensuussa puolestaan kuultiin vastaanottavaa tahoa pohdittaessa, että myös vanhusten kotihoidossa on suuri tarve suojaimille.
”Joensuun alueella kotihoidon piirissä meillä on päivittäin keskimäärin 600 asiakasta, joiden luona kotihoito käy tavallisimmin kaksi kertaa päivässä. Päivittäisistä 1400 kotikäynnistä kertyy kuukausitasolle yhteensä 40 000 kotihoidon henkilöstön ja asiakkaan kohtaamista. Kotikäynneillä käytämme päivittäin 700-800 kasvosuojainta”, palvelupäällikkö Soili Särmä kuvailee.
”Ilahtuneena ja kiitollisina otimme vastaan UPM:n yhteiskuntavastuullisen tuen riskiryhmään kuuluvien asiakkaiden suojaamiseksi koronavirukselta. Hoitotyömme tukemisen lisäksi kotihoitoyksiköille tällä on myös suuri taloudellinen merkitys”, Särmä korostaa.
Yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa
Kevään aikana UPM on ollut aktiivisesti mukana kasvosuojainten hankinnassa. Olemme yhtiössä pyrkineet varmistamaan suojainten riittävyyden omalle henkilöstölle sekä toimipisteissämme työskenteleville urakoitsijoille ja vierailijoille. Olemme myös tarjonneet yrityksemme hankinta-asiantuntijoiden osaamista yleishyödyllisiin tarkoituksiin korvauksetta. Suojaimet ovat EN standardin mukaisia Type I -tuotteita.
UPM on tarjonnut kaikille tehtaille mahdollisuuden jakaa 10 000 suojainta sopivaksi katsomalleen paikalliselle toimijalle. Yhteensä puoli miljoonaa suojainta on varattu kaikkien liiketoimintojen jaettavaksi paikallistoimijoiden kesken kesän ja syksyn aikana. UPM Plywoodin Suomen tehtaiden lisäksi myös Virossa ja Venäjällä sijaitsevilla vaneritehtailla on haluttu tukea paikallista terveyshuoltoa lahjoittajamalla kasvosuomjaimia.
UPM on mukana monissa yhteisöhankkeissa, jotka tukevat kestävää kehitystä ja edistävät meitä ympäröivien yhteisöjen taloudellista ja henkistä hyvinvointia. Nämä hankkeet koordinoidaan osana yhtiön Biofore Share and Care -ohjelmaa. Ohjelman kautta tekemämme lahjoitukset, sponsoroinnit sekä pro bono vapaaehtoistyö ovat kevään aikana edistäneet yhteistä hyvää monin eri tavoin sekä kansallisesti että paikallisesti.
Paljon on jo tapahtunut ja arvokas työ jatkuu.
Lue lisää: Paikallista yhteistyötä Covid -19 pandemian aikana