Mekaaninen kunnossapito elää ja hengittää UPM Joensuun vaneritehtaan koneiden tahtiin. Mekaanisen kunnossapidon huoltomies ylläpitää, huoltaa ja korjaa vanerin valmistuksessa tarvittavia koneita ja laitteita yhdessä sähköasentajien kanssa. He pitävät huolen siitä, että koneet soivat ja vaneria syntyy.
Huoltomies Seppo Koistinen aloittaa päivänsä yleensä korjaamon ja tuotannon työnjohtajien kanssa. Tehtävänjaossa päätetään missä järjestyksessä tehtaan tuotantovälineitä käynnistetään, korjataan ja huolletaan.
”Aloitin urani UPM:n sahalla ja siirryin vaneritehtaalle vuonna 2003. Ennen metsäteollisuuteen siirtymistä huolsin maanrakennus- ja metsäkoneita. Koneet ovat aina kiinnostaneet”, Seppo kertoo.
Huolto ylläpitää toimintavarmuutta ja turvallisuutta
Laitteiden ylläpito luo perustan toimitusvarmuudelle. Kun säännöllisistä huolloista huolehditaan tarkasti, tuotanto rullaa ja laatu pysyy tasaisena. Tunnelma sähköistyy, jos esimerkiksi sorviin tai puristimeen tulee toimintahäiriö, tai jokin laite rikkoutuu. Suunnitellut huollot keskeytyvät ja ongelmanratkaisu käynnistyy välittömästi.
”Suunnittelemme yhdessä työnjohdon kanssa, miten katkos häiritsisi mahdollisimman vähän tuotantoa ja pysyisimme asiakkaiden aikatauluissa. Vianetsintä ja koneiden kehittäminen onkin mielenkiintoinen osa työtä”, Seppo kertoo.
Useimmiten varaosat löytyvät hyllystä tai toisilta tehtailta, mutta välillä osia joutuu myös koneistamaan.
Seppo tiimeineen huolehtii myös työpisteiden turvalaitteista. Turvallisuus onkin yksi UPM:n ydinarvoista ja Sepon lempiteemoista, onhan hän myös tehdaspalokunnan vetäjä. Joka toinen viikko on palo- ja pelastautumisharjoituksia tai -koulutuksia.
”Työ on vaihtelevaa. Aina saa oppia myös uutta, kun saa vastuulleen uusia koneita tai vaikkapa kokonaisen lämpölaitoksen laitteineen,” Seppo kertoo.
Uusi Behind the scenes -juttusarjamme esittelee UPM Plywoodilla työskenteleviä ihmisiä ja tarjoaa kurkistuksen nykyaikaiseen vanerin valmistukseen.